FotoMoja kuvaa harrastuksenaan sekä joskus jotain pikkuhommia rahastakin. Muotokuvat, henkilökuvat, tapahtumakuvaukset sekä hautajaiskuvaukset. Mitä vain tarvitset.
Vuonna 2011 sain käteeni neulanreikäkameran. Pinholen.
Se oli pahvista tehty pieni kiva laatikko.
Ostin kehitteet ja kiinnitteet sekä valokuvapaperin ja tein pannuhuoneeseen pienen pimiön valokuvapaperin kehittämistä varten.
Muutaman kuvan sillä sain otettua ja valokuvapaperille, tuli mukavan näköistä jälkeä, aitoja valokuvia.
Pinhole-camera (neulanreikäkamera) auttaa ymmärtämään valokuvauksen tekniikkaa. Siksi neulankameraa kannattaa hankkia ja kokeilla.
Muutama vuosi Pinhole-cameran jälkeen ostin käytetyn Nikon D80:n. En ymmärtänyt siitä oikeastaan yhtään mitään. Kului noin vuosi ja valotusta säädin ajalla ja iso-herkkyydellä. Aukjko oli täysi mysteeri ja se oli aina suurimmalla mahdollisella.
Kerran sitten tuli semmoinen suuri "Ahaa-elämys", ja ymmärsin aukon tehtävän ja tarkoituksen. Tämän jälkeen aloin myös ymmärtämään vähän syvällisemmin kameraa ja valokuvauksen tekniikkaa. Vaikeinta oli ehkä ymmärtää, että pimeästä ei jää jälkeä, mutta valoisasta jää. Sekin sitten myöhemmin selvisi.
Lasinegatiivien kuvaaminen valopöydällä oli sitten se niitti, joka auttoi joka ymmärtämään tekniikan, eli sen pyhän kolminaisuuden, aukko, aika ja herkkyys. Tässä sivulla ensin muuttuva neulanreikäkuva sekä digijärkällä otettuja kuvia sopivista paikoista. Norjasta, Suomesta, Venäjältä. Milloin mistäkin.

Vene jäissä.

My first pinhole-photo. Explosure about 10 min, but it was a little bit too long.

Neulanreikäkuvausta.


Yppäri, Pyhäjoki, Finland.

Yppäri, Pyhäjoki, Finland.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Oulainen, Piipsjärvi, Finland.

Piipsjärvi, Finland.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Pyhäjoki, Finland.

Merijärvi, Finland

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Pyhäjoki, Finland.

Vadsø, Norge.

Utsjoki, Lappland, Finland.

Utsjoki, Lappland, Finland.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Inari, Lappland, Finland.

Oulainen, Finland

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Utsjoki, Lappland, Finland.

Oulainen, Finland.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Vardø, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Finnmark, Varangebotn, Norge.

Inari, Lappland, Finland.

Oulainen, Finland.

Oulainen, Pyhäjoki-river, Finland

Merijärvi, Ylipää, Finland

Merijärvi, Ylipää, Finland

Merijärvi, Ylipää, Finland

Kyrönlampi, Oulainen, Finland

Merijärvi, Ylipää, Finland

Merijärvi, Ylipää, Finland

Oulainen, Finland.

Oulainen, Finland.

Oulainen, Finland.

Oulainen, Finland.

Oulainen, Finland


Oulainen, Finland.

Oulainen, Finland

Vähäjärven luonnonsuojelualue, Oulainen, Finland.

Merijärvi, Finland.

Yppäri, Pyhäjoki, Finland.

Merijärvi, Finland

Oulu, Finland.

Oulu, Finland.

Oulu, Finland.

Oulu, Finland.

Oulainen, Finland

Viipuri, Russia.

Vähäjärven luonnonsuojelualue, Oulainen, Finland.
