Hautajaiskuvaus tulee usein vastaan yllättäen. Suunnitelen asiakkaan kanssa yhdessä hautajaisvalokuvauksen. Usein annetaan vapaat kädet, ja tämä onkin hyvä, sillä olen erityisesti keskittynyt hautajaiskuvaukseen.
Tiedän ja tunnen alueen tavat. Asiakkaan ei tarvitse miettiä kuvausta sen enempiä, vaan voi keskittyä muutenkin raskaisiin hautajaisiin.
Peruskuvaukseen kuuluu yleensä saatto alttarille, siunaus, kukkalaitteiden lasku ja muistosanat, sekä hautaan lasku. Muistotilaisuus kuvataan mikäli asiakas haluaa. Usein halutaan taltioida adressipöytä vainajan valokuvalla sekä kynttilöillä muistotilaisuudesta.

Ryhmäkuvaukset haudalla mahdollisia sovittaessa.
Lisään usein hautajaiskuviin puolitangossa olevan lipun, kirkon ja muuta asiaan liittyvää, jolloin hautajaispäivän sää, tunnelma sekä esimerkiksi lauletut virret tulevat muistiin taltioituna valokuviin.
Hautajaiskuvaukset suoritan aina hienovaraisesti ja pyrin kuvaajana huomaamattomaan työskentelyyn. Asiakkaat ovat olleet kuvajälkeen tyytyväisiä.
Kuvien toimitus tarpeen mukaan tiedostoina tai paperikuvina, mahdollista myös kuvakirjana tai paperikuvat kansioihin laitettuna.
Hautajaiskuvauksen hinta lähtee 250 eurosta ilman matkakorvauksia. Hinta riippuu myös siitä, kuinka kauan muistotilaisuutta kuvataan
Ota yhteyttä kun suru kohtaa ja haluat taltioita lähimmäisesi viimeisen matkan:Hautajaiskuvauksen hinta lähtee 250 eurosta ilman matkakorvauksia. Hinta riippuu myös siitä, kuinka kauan muistotilaisuutta kuvataan
Mikko Oja
0451109886
mikko@fotomoja.fi
Hautajaiskuvauksiin voin matkustaa pidemmänkin matkan päähän, tarvittaessa yövyn paikan päällä ennen hautajaisia.
Hautajaiset on sen verran uniikki tilanne, että sitä ei voi toistaa!
Siksi varaa kuvaamaan ammattilainen. On aina varajärjestelmä sekä vielä yksi varasysteemi senkin pettäessä.
Ole varma, että saat mitä tilasit!

Oulaisten kirkko

Lippu puolitangossa Oulaisten seurakuntatalolla

Kanttori Oulaisten kirkossa

kukkalaite

kynttilä

Oulaisten alttari

Oulaisten alttari

Oulaisten kirkko

Merijärven seurakuntatalo 2021

Merijärven kirkko maaliskuussa 2021

Hautajaiset Merijärvellä maaliskuussa 2021

Hautajaiset Merijärvellä maaliskuussa 2021

Hautajaiset Merijärvellä maaliskuussa 2021

Hautajaiset Merijärvellä maaliskuussa 2021

Hautajaiset Merijärvellä maaliskuussa 2021